Saksalainen seurakunta tavoittaa Suomessa asuvat saksankieliset. Seurakunta on osa Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa ja kuuluu ruotsinkieliseen Porvoon hiippakuntaan. Vuodesta 1959 sillä on kiinteät yhteydet myös Saksan evankeliseen kirkkoon.
Seurakunnan keskus on Helsingissä. Turussa toimii kappeliseurakunta, lisäksi kokoontuu saksankielisiä seurakuntaryhmiä noin 18 paikkakunnalla ympäri Suomen.
Seurakunta nykyisessä muodossaan on ollut toiminnassa vuodesta 1990 ,kun vuonna 1858 perustettu Helsingin saksalainen seurakunta ja vuonna 1927 myös merimiehien henkisenä tukikohtana toiminut Turun seurakunta yhdistettiin.
Seurakunnalla on palveluksessaan 3 pappia: kirkkoherra Erik Panzig sekä matkapastorit Katja ja Hans–Martin Röker. Seurakuntaa johtaa kirkkovaltuusto ja –neuvosto – Turussa kappelineuvosto.







