Kysely Suomen saksalaisen seurakunnan toiminnasta suomeksi
Suomen saksalainen seurakunta on ottanut viime vuosien aikana merkittäviä strategisia askeleita. Esimerkkinä mainittakoon, että matkapapin työnkuva on muutettu seurakuntapapiksi. Seurakuntalaisten eri äidinkielet pyritään huomioimaan aiempaa paremmin. On tärkeää säilyttää saksalainen liturgia ja kirkollinen kulttuuri. Samalla haluamme tehdä näistä joka puolella Suomea entistä paremmin saavutettavia.
Nyt on aika ottaa seuraavat askeleet. Käynnistämme syyskuussa 2024 strategiatyöskentelyn. Strategiatyöskentelyn tuloksena syntyvä seurakunnan uusi strategia esitellään toukokuussa 2025 kirkkovaltuustolle, joka hyväksyy strategian. Strategiatyöskentelyn pohjaksi toteutamme kyselyn, jonka avulla kartoitamme sekä seurakuntalaistemme, että muiden toiminnastamme kiinnostuneiden tarpeita ja odotuksia. Tarvitsemme sinun ajatuksiasi. Auta meitä tekemään oikeita ja hyvin perusteltuja päätöksiä. Kerro meille, mikä sinulle on tärkeää ja miten olet itse valmis toimimaan saksalaisen seurakunnan hyväksi. Kyselyyn vastaaminen vie sinun elämästäsi kymmenisen minuuttia, mutta meille sillä on hyvin suuri merkitys! Omien vastaustesi lisäksi voit auttaa meitä lähettämällä linkin eteenpäin kaikille ihmisille, joiden tiedät olevan kiinnostuneita toiminnastamme. Tarvitsemme vastauksia kaikenikäisiltä ihmisiltä; sekä jäseniltämme että kaikilta työmme ystäviltä. Kysely löytyy saksaksi, suomeksi ja ruotsiksi. Vastaathan vain yhden kerran, valitsemallasi kielellä. Kiitos avustasi!
Haluan osallistua kyselyyn suomeksi!Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Befragung zur Arbeit der Deutschen Gemeinde in Finnland… hierzu brauchen wir Deine Gedanken. Hilf der Gemeinde, gute und begründete Entscheidungen zu treffen und erzähle, was Dir wichtig ist und wozu Du bereit wärest. Nimm Dir die 10 Minuten Zeit, die es braucht, um die Fragen zu beantworten.
Ja… ich möchte an der Umfrage in Deutsch teilnehmen!Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Enkät om verksamheten i Tyska församlingen i Finland på svenska… vi behöver dina synpunkter och ber om din hjälp. Hjälp församlinget att fatta bra och välgrundade beslut och berätta vad som är viktigt för dig och vad du skulle vara beredd att göra. Ta tio minuter för att svara på frågorna i bifogade enkät.
Jag vill delta på svenska!Linkki avautuu uudessa välilehdessä